Chiansiemen ja puuroresepti


Ravintoasiat, Reseptit, Terveys / lauantai, 10 maaliskuun, 2018

Chiansiemen, tuo kuivana tavallisen siemenen näköinen musta tai valkoinen ovaali jyvänen, joka kosteutettuna muuttuu oudoksi ja limaiseksi mönjäksi. Jos olet käyttänyt chiaa, olet varmasti käyttänyt sitä kosteutettuna, mutta siitä saa myös jauhoa. Käyttötavat ovat moninaiset ja hyödytkin monipuolisia. Pohdittavaakin jää.

Chiansiemen tulee Salvia hispanica-nimisestä kukkivasta kasvista ja se on alun perin kotoisin Väli-Amerikasta. Meksiko ja Guatemala ovat pääasiassa sen lähtömaita, joissa sitä on käytetty ravinnonlähteenä jo tuhansia vuosia. Atsteekki-, maya- ja tolteekki-intiaanien tiedetään nautiskelleen chialla jo ajat sitten. Sotilaiden ajateltiin saavan chiasta voimaa ja kestävyyttä.

Itselläni ei ole kokemusta chiasta jauheena. Jauhamista varten siemenet pitää kuitenkin paahtaa, jonka jälkeen ne jauhetaan. Jauhetta voi tietojeni mukaan käyttää esimerkiksi tortilloihin. Ennen vanhaan jauhetta on käytetty niin sanotusti gelatiinisena aineena, jota on yhdistetty esimerkiksi juomiin. Tortilla-ajatus on mielenkiintoinen, ja aion kokeilla jossain välissä chiatortilloja.

Chian tahmainen olemus johtuu polysakkaridisesta geelistä, joka on tiukasti kiinni siemenessä. Siemenen kyky imeä nestettä on käsittämätön, koska se voi imeä itseensä jopa 10-12 kertaa oman painonsa verran. Geeli muodostaa fyysisen esteen, joka saattaa haitata ruoansulatusta ja rasvan imeytymistä siemenestä.

Rasvafaktori tekee chiasta mielenkiintoisen, koska jopa lähes 40% sen massasta voi koostua rasvoista, ja niistä yli puolet omega-3- ja alfalinoleenihapoista. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin, että omega-3- ja omega-6-rasvahappojen suhteet ovat vinksallaan. Omega kolmosia on yli kolme kertaa enemmän kuin omega kutosia. Ja eri asia tietysti on, kun aletaan puhumaan kasvisperäisistä omega kolmosista, johon en tässä nyt lähde. Modernia länsimaista ruokavaliota noudattavalle omega kolmosten suuri määrä ei ole (virallisten tahojen mukaan) ongelma, koska omega kutosia tulee popsittua muutenkin paljon.

Omega-3- ja alfalinoleenihapon lisäksi chia sisältää runsaasti proteiinia, kuituja, tiettyjä B-vitamiineja, kalsiumia, rautaa ja magnesiumia. Erityisesti korkeahko proteiinipitoisuus viehättää vegaaneja ja muita kasviperäisiä raaka-aineita painottavia henkilöitä. Paleoruokavaliota tai henkilöä, joka syö lihaa, kalaa ja munia, tämä tieto ei paljon liikuta. Vajaa 30g chiaa vastaa proteiineissa yhtä kananmunaa.

Lähde: SelfNutritionData

Eli chiansiemenissä on sekä hyviä että huonoja puolia. Itse syön ajoittain chiaa tuorepuurossa, koska en halua käyttää kauraa tai mitään muutakaan viljatuotetta. Puuro ei muutenkaan ole lempiruokaani, mutta ajoittaiset vaihtelut tekevät hyvää. Tässä todella hyvä peruschiapuuron resepti:

 

2 ruokalusikallista chiansiemeniä

1,5 dl kookosmaitoa tai -kermaa

hyppysellinen vaniljajauhetta tai kardemummaa

 

Chiansiemenien pitää antaa vetäytyä jääkaapissa muutaman tunnin. Koska chia imee nestettä itseensä, ja ne turpoavat, voi olla tarpeen lisätä jälkikäteen nestettä. Itse nautin puuron joko hedelmänpalojen tai marjojen kanssa.

Lähteitä ja lisätietoa:

The Paleo Diet: Are Chia Seeds Permitted On a Paleo Diet

Paleo Hacks: The Truth About Chia Seeds

SelfNutritionData: Chia Seeds