Crossfitia kuusi kuukautta


Crossfit, Jaksaminen, Paleoemon elämä / torstai, 21 helmikuun, 2019

Tämä on kyllä jo ihmeellinen saavutus – olen harrastanut kuusi kuukautta crossfitia! High five! Rehellisyyden nimissä ajattelin, että tähän mennessä olisin hankkinut vamman (henkisen tai fyysisen), jonka takia olisin joutunut jättämään näin kovatempoisen treenauksen kesken. Myönnän, että lähellä sitä pistettä on käyty (useasti) ja olen kasannut itsetuntoni ja keuhkoni rippeitä kompasteltuani salilla ”muutamaan” kertaan. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Puoli vuotta crossfit-treenejä on takana. Nyt pitäisi katsoa, missä mennään. Suurin kysymys varmasti on, meneekö se leuka jo viimein?

Kaikki edelliset crossfit-postaukseni löydät täältä.

Kroppa

Kroppa on ollut kovalla koetuksella, kääntelee asiaa miten vain. Aina kun kuvittelen, että nyt on kivut kärsitty, tulee treeni, jonka jäljiltä tekee mieli kontata paikasta toiseen. Vessanpöntölle on ehkä mahdotonta mennä tai kokkauksesta pitää jättää hauista vaativat toimenpiteet pois. Yleensä jo treenien aikana tietää, että seuraavat kolme-neljä päivää ovat tuskaa.

crossfit

Tälläkin hetkellä, puoli vuotta aktiivisesti treenattuani, kärsin mielettömistä reisilihassäryistä, jotka johtuvat toissapäivän pyramidityylisestä takakyykkytreenistä.  Jatkuvasta treenilihassärystä voisi päätellä, että crossfit on monipuolinen ja haastaa kroppaa koko ajan uudella tavalla. Treenit eivät koskaan ole samanlaisia. Välillä huomaan, etten ole hikoillut ollenkaan ja aika on vierähtänyt sormia napsauttamalla. Välillä minusta jää vain märkä läntti boksin lattialle enkä pysy jaloillani, kun olen hikoillut mielestäni ainakin kolme päivää tuskaista treeniä ja vannon etten enää ikinä tee tätä itselleni – kunnes heti seuraavalla kerralla.

Olen ollut sen verran armollinen itselleni, etten ole hakenut sitä pistettä, jolloin maailma sumenee tai oksennuksen maku tulee suuhun. Se ei ole minun minun tavoitteille sopivaa. Lihaskipu on tervetullutta, vaikka myönnänkin etten haluaisi kävellä koko ajan kuin ankka tai pelätä yskimistä vatsalihaskipujen takia.

Sitten on syytä tarkastella – valitettavaa kyllä – vähän ikävämpiä seikkoja. Olen ollut huomaavinani itsessäni lievää ylikuntoa. Olen kokenut kokonaisvaltaista väsymystä kehossani, joka ei ole vain lihaskipua, vaan myös sitä, että kroppa on ollut jatkuvassa kuormituksessa. Syke on tuntunut ajoittain korkealle myös levossa. Herään öisin. Jalat kramppaavat. Niska on jumissa ja siitä johtuvaa päänsärkyä on pitänyt purkaa hieromalla itse kallonpohjanlihaksia tai käymällä hierojalla. Rintalihakset ovat olleet jumissa ja vetäneet yläselkää jumiin. Pohkeet ovat olleet tukossa. Ne kävin hoidattamassa hierojalla, joka ohjeisti kotihoitoon.

Ylikuntoriskin takia olen asettamassa treenejä matalammalle tasolle. Olen aikaisemmin käynyt neljä kertaa viikossa treenaamassa, mutta se on minulle liikaa. Neljäs treenikerta pitää korvata kehonhuollolla, jota en juuri tällä hetkellä tee. Se on ollut todella tyhmää. Muutenkin kehonhuolto ja kropan mobilisointi pitää saada rullaamaan arjessa.

Ylirasitus tuntuu olevan crossfitaajien perusominaisuus. Olen kuullut paljon salilla, kuinka treenaajat eivät oikein jaksa treenata haluamaansa määrää. Yksi crossfitin hyvistä, mutta samalla huonoista, puolista on se, että se vie kropan uudelle tasolle. Jos treenaaja ei kuuntele kroppaansa, käy hullusti. Myös minussa on ollut tätä vikaa. Olen puskenut liikaa ja liian pitkään. Onneksi sain kuitenkin kiinni, missä mättää. Nyt yritän sopeuttaa mieltä ja kroppaa uuteen, vähennettyyn, mutta järkevämpään treenimäärään. Lisäksi yritän oppia kuuntelemaan sitä, mitä viestejä kropaltani saan. En haluaisi lopettaa treenaamista, mutta jollen nyt saa tilannetta aisoihin, joudun sen tekemään. Yritän välttää tilannetta viimeiseen asti.

Muutoksia omassa kropassa ei ole tapahtunut viimeiseen neljän kuukauden välietappiin verrattuna. Olen samassa painossa. En edelleenkään (aaargh) vedä yhtään leukaa, mutta (jeeee) pärjään jo pienillä kuminauha-avustuksilla yhteen leukaan. Olen nyt 2,5 kuukauden ajan tehnyt leuanvetoprogressiota matalalle asetetun tangon kanssa. Se on ollut erinomaista treeniä yläkropalleni kokonaisuudessaan.

Olen viime päivinä tehnyt myös testejä, joiden tulokset ovat olleet jälleen lupaavia. Jaksan pidempään, nopeammin ja kovempaan. Se on juuri sitä, mitä olen kropastani halunnut. Olen siihen hyvin tyytyväinen.

crossfit

Tyytyväisyys omaan kroppaan on muuttunut merkittävästi. Tuntuu, että peilistä tuijottaa eri ihminen. Erityisesti se peiliin tuijottava ihminen on muuttunut. Olen vielä kaukana painosta, jossa olin ennen raskauksia. Ehkä se on niin, etten ole tarkoitettu enää samalle tasolle. Minulla on sitä paitsi paljon enemmän lihasta kuin kuusi vuotta sitten. Olen ollut tyytyväinen, mitä peilistä näen. Sieltä katsoo 36-vuotias kolmen pienen lapsen äiti, jolla on lihaksia. Hän ei ole huippumalli, mutta vaikuttaa pitävänsä itsestään huolta. Mitä muuta voisin oikeastaan itseltäni toivoa? Omakuva on kehittynyt niin merkittävästi, että se suorastaan hämmentää.

Ruokahalu

Mistä se ruokahalu tulee? Voisin syödä koko ajan. Olen yrittänyt ”meal preppaa” ruokaa ja järkeistää syömistä. Alkuvuonna kokeilin ketodieettiä, joka oli treenaamisen kanssa täysin no-no. Tein henkilökohtaisia ennätyksiä, mutta voimat olivatkin sitten siinä.

Paleodieetti onnistuu crossfitin kanssa hyvin. Siitä huolimatta sanoisin, että olen jatkuvasti hieman nälissäni, vaikka syön raksamiehen annoksia. Olen jopa miettinyt, että menisin puhumaan ravitsemuksesta jonkun kanssa, joka tuntisi paleodieetin. En kaipaa saarnoja joka aamuisista kaurapuuroista ja täysjyväviljoista. Loppujen lopuksi paras tulos tulisi, jos ottaisin tilanteen omiin käsiin ja suunnittelisin syömistäni.

Mitään radikaalia tai kamalaa ei ole ruokarintamalla tapahtunut. Paleovetoisella dieetillä kuljen edelleen. Nälkä on vain kova.

Mieli

Väsymykseni on vaivannut treenaamista jonkin verran. Kuten jo totesin, olen tullut tulokseen, että kärsin lievästä ylikunnosta. Tuntuu, ettei kroppa pääse palautumaan kunnolla. Uni on häiriintynyt viime viikkoina enemmän ja enemmän. Tämä on vaikuttanut mielialaani jonkin verran.

crossfit

Olen myös huomannut suhtautuvani crossfitiin hieman fanaattisesti, mikä on ollut hankalaa myöntää itselleen. Nautin todella crossfitin tarjoamista haasteista, kehityksestä ja tunnelmasta. Vertaan itseäni helposti toisiin, vaikka ei pitäisi. Salin kuukausikortin hinta on hunajainen. Sekin ajaa treenaamaan, jotta ”saan rahalle vastinetta”.

Tästä kaikesta päätellen olen ajanut kroppani ja mieleni aika pitkälle, enkä vain hyvällä tavalla. On aika ottaa askel taaksepäin. En edelleenkään tiedä lajia, joka olisi kehittänyt minua näin paljon kuin crossfit. En haluaisi luopua siitä, eikä se ole varmasti tarpeenkaan. Kaikessa innostuksessa ja kehityksessä on vain unohtunut kuunnella itseään. Olisi kamala luopua jostain näin palkitsevasta oman vauhtisokeuden takia.

crossfit
Mietteitä salin seinältä

Moni puhuu, että crossfit on elämäntyyli. Sitä se tosiaan on. Se pääsee helposti ihon alle. Itse suosittelisin kaikille crossfitin vasta-alkajille ottamaan alun rauhallisesti ja totuttamaan kehon rankkaan lajiin. Se vie aikaa. Samalla löytää omat kipupisteet, samoin kuin ne kehittämiskohteet. Omien vahvuusalueiden löytyminen vasta mukavaa onkin! Crossfit on oikeasti tuonut elämääni niin paljon hyvää. Se myös ottaa. Onneksi opin sen niin, etten antanut yhteisen tien kaatua kunnianhimoon ja liian kovaan vauhtiin. Crossfit on crossfitia vähän maltillisemminkin harrastettuna.