Crossfitia yksi vuosi


Crossfit, Jaksaminen, Liikunta, Paleoemon elämä / maanantai, elokuu 12th, 2019

Tähän alkuun heti isot fanfaarit – olen harrastanut crossfitia kokonaisen vuoden! Vuoteen on mahtunut kaikki tunneskaalan eri osa-alueet hyvine ja huonoine hetkineen. Olen onnistunut ja leijunut onnesta soikeena salilta kotiin Töölön katuja pitkin. Olen kyllä harkinnut lopettamistakin, mutten ikinä ole päätynyt niin rajuun tulokseen, vaan kulkenut lopulta ilon kautta jatkamaan treenausta.

Vuoden aikana matkaan on toki mahtunut paljon oppeja ja ajatuksia, jotka olen nyt valinnut tämän postauksen aiheeksi. Olkoon ne vaikka aloittaville crossfitaajille rohkaisuksi, mutta samalla varoitukseksi.

1.) Itsensä hyväksymistä ja arvostamista

Tätä seikkaa olen varmasti toitottanut jokaisessa postauksessa, jonka olen crossfitista tehnyt. Se ei ole tapahtunut syyttä, vaan itsensä hyväksymisen ja arvostamisen merkittävyys omalle crossfit-matkalle on ollut suuri ja juuri sen takia olen jaksanut puskea eteenpäin, vaikka välillä on ollut vaikeaa. 

Oman itsensä hyväksyminen on monimutkainen ja hankala asia. En voi väittää olevani sinut itseni kanssa vieläkään, mutta raskauksien jälkeen koin olevani pohjamudissa. Kroppa oli tietenkin kokenut kovia muutoksia. Tunsin olevani löysä pulla. Kun nostelin isoja painoja, huomasin nopeasti, että jaksoin paremmin, nostin suurempia painoja ja aloin saada lihaksia. Kehon painossa ei ole tapahtunut vuoden aikana ihmeitä. Olen noin 3-4 kiloa kevyempi. Oleellista on kuitenkin, että kropassa on lihasta paljon enemmän kuin vuosi sitten. Ja vieläkin tärkeämpää on se, että olen voimakkaampi ja kestävyyteni on kasvanut.

crossfit

Itsensä arvostaminen on itsensä hyväksymistäkin vaikeampi prosessi. Erityisesti oman ajan ottaminen näyttäytyi alusta alkaen vaikeana ottaa hallintaan. Onko minulla oikeus olla kolme kertaa viikossa treenaamassa? Saanko keskittyä vain itseeni? Helpottavaa oli, että ymmärsin varsin nopeasti olevani sen arvoinen, että saan ottaa aikaa itselleni, olla itsekseni ja tehdä itselleni tärkeitä asioita. 

2.) Epämääräiset, kiusalliset ja selittämättömät mustelmat ovat arkipäivää

Crossfitissa on tarjolla “kovaa rakkautta” monessa eri muodossa. Joskus painonnostotanko vie nostajaa ja välillä vähän kompuroidaan. Sellaista se on. Itse olen ollut hyvässä tilanteessa, enkä ole satuttanut itseäni pahasti kertaakaan. Minulla on toki ollut komeita mustelmia kiusallisissa paikoissa ja olen kerran tai kaksi huomannut selitteleväni niitä. Pitäisin tärkeänä loukkaantumisriskin välttämiselle sitä, että pysyn treeneissä hereillä ja kuuntelen omaa kroppaa. Turha puskeminen on kuntourheilijalle turhaa puuhaa. Vaikka itseä (ja muita) on hyvä puskea parempiin tuloksiin, ei sitä tarvitse tehdä oman (tai muiden) terveyden kustannuksella. 

Lisäksi hyppynarusta tulee ikäviä ruoskimisjälkiä. Erityisesti naaman tulevat “wippaukset” tuntuvat ikäviltä ja näyttävät ainakin aluksia epäilyttäviltä vieraan ihmisen silmään. Kirjoitin crossfit-helvetin vammoja tuottavista välineistä muun muassa täällä.

3.) Itsetunnon kolahdukset

Joskus sattuu virheitä ja siitä voi itsetunto kärsiä ainakin hetkellisesti. Itselle todennäköisesti “traumaattisen” treenimuisto kuluneelta vuodelta on tempaus- ja valakyykkytreenit, joissa lyhistyin lähes täysin käyttämäni painojen alle. Lensin painonnostotanko ylöstemmattuna suoraan takamukselleni. Onneksi itsesuojeluvaistoni käski heittämään tangon eteenpäin ja niin tein. Koko sali varmasti huomasi painojen ja minun takamukseni aiheuttaman täräytyksen lattiaan. Siinä sitten istuin lattialla hölmistyneen näköisenä. Valmentajan naamalla oli vähintään samanlainen hämmennys. Itsetunnon rippeet takataskussa jatkoin treenejä paremmalla tarkkaavaisuudella. 

crossfit

4.) Likes and dislikes

Tarkoitan tällä, että olen oppinut ymmärtämään, mistä pidän ja mistä en, mitä tulee treenaamiseen. Minä en tykkää juoksemisesta – en yhtään. Yök. Olin tämän juoksuinhon analysoinut diagnoosiksi jo aikaisemmin, mutta crossfit-treeneissä juokseminen on erityisen perseestä, koska siihen ei ikinä liity vain juoksemista. Yleensä juoksemaan lähdetään sen jälkeen, kun jalat on kyykätty tunnottomiksi ja kävelykin olisi vaikeaa. Siinä sitten lähdet iloisesti juoksemaan, kun polvet eivät enää taivu, eikä jaloissa tunnu olevan enää voimia. 

Käyn toki edelleen välillä juoksemassa, mutta teen sen lähinnä hyvän aerobisen treenin nimeen, enkä viivy lenkillä pitkään. Tsemppaan itseni liikenteelle mitä oudoimmilla motivaatiolauseilla.

Pidän, tai siis rakastan, painonnostoa. En olisi ikinä uskonut, että voisin täysin rakastua raskaisiin painoihin. Niiden nostelussa olen sitä paitsi kokenut eniten onnistumista ja kehitystä. Painonnostossa olen myös kokenut eniten sitä kuuluisaa “kovaa rakkautta”, joten mustelma jos toinen on iskeytynyt kroppaani tankoa heilutellessa.

crossfit

Suhtaudun melko neutraalisti voimisteluliikkeisiin crossfitin treenaamisessa. Tiedostan, etten ole voimistelija minkään ominaisuuteni puolesta – olen kaukana siitä – mutta pidän liikkeiden kokeilusta. En pidä tärkeänä, että oppisin kävelemään käsilläni tai että voisin punnertaa ylösalaisin olevassa asennossa voimistelurenkailla. Uskoisin selviäväni elämästä joten kuten ilman kyseisiä taitoja – tai ainakin toivon niin. 

5.) Omat vahvuudet ja heikkoudet sekä niiden tunnistaminen

Tämä liittyy osittain edelliseen oppiin. On itsestään selvää, että joistakin asioista tykkää enemmän kuin toisista. Yleensä ne omat vahvuudet näyttäytyvät myös sellaisina ominaisuuksina, joita jaksaa kehittää ja niistä oppii tykkäämään erilaisella tavalla. 

Heikkoudet jakautuvat mielessäni kahteen osaan: kehitettäviin ja unohdettaviin. Kuten jo aikaisemmin totesin, en omaa kovinkaan suurta motivaatiota kehittää käsilläkävelytaitojani. Pidän hauskana ajatuksena, että osaan seistä päälläni, tai että voisin joskus osata seistä käsilläni. En kuitenkaan aktiivisesti tee töitä näiden taitojen edistämiseksi. Jos salilla ei ole ohjelmoinnissa näiden taitojen kehittämistä, unohdan ne. Aktiivisesti jaksan kuitenkin kehittää painonnostoliikkeitä, koska satun pitämään niistä. 

Tähän loppuun on pakko muistuttaa tilanteessa, jossa olin viime vuoden lopussa. Olin ajanut itseni ylikunnon partaalle. Oli kasvattavaa huomata itsessä tapa ajaa jaksamisen rajoille. Samaan aikaan toki tein opinnäytetyötä ja viimeistelin työharjoittelua. Elämä oli uuvuttavassa vaiheessa. Oli miten oli, tällainen heikkous on hyvä tunnistaa itsessä ja todella vältellä sitä viimeiseen asti.

crossfit

En tiedä jatkanko enää crossfit-postauksia tällä tyylillä. Mikäli mieleeni tulee joku aihetta liippaava postaus, kirjoitan sen toki ulos. Mutta tällä hetkellä; hyvä minä crossfit! Me tykätään toisistamme – ainakin joka toinen päivä. <3

Aikaisemmat crossfit-teemaiset postaukset löydät täältä.