Ihanan kamala kesäkurpitsa (ja keittoresepti)


Ravintoasiat, Reseptit / lauantai, 29 syyskuun, 2018

Kesäkurpitsa on ihana, mutta samalla aivan kamala vihannes. En osaa käyttää sitä sen ansaitsemalla kunnioituksella. Tuntuu, että saan kesäkurpitsasta vain sen pahimmat puolet esille. Se on harmi, koska kesäkurpitsa tuntuu olevan varsin satorikas vihannes. Tänäkin syksynä olemme saaneet sitä kotiimme ystävällisiltä puutarhureilta. Olen ottanut pötkylät vastaan pohtien, mitä niillä teen.

Täytä ne. Paista ne. Kuorruta ne. Kaikilla on antaa ihania ohjeita, mutta on ihan sama mitä kikkakolmosia saan, kukaan ei koske lopputuotokseen – en edes minä.

Ihana keitto pelasti kesäkurpitsareppanan

Nyt kun kurpitsoja tunki ovista ja ikkunoista, oli pakko keksiä jotain järkevää. Näin Facebookissa sattumoisin kokkausvideon, jossa tehtiin keittoa kesäkurpitsasta. Niin tietenkin, ajattelin. Soseinen kesäkurpitsa ja paljon mausteita (sekä kermaa) – sen on pakko toimia jotenkuten. Ja niinhän se toimikin.

kesäkurpitsat

Kesäkurpitsakeitto (4 annosta)

oliiviöljyä paistamiseen

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

3 keskikokoista kesäkurpitsaa

1 litra kanalientä (kanaliemikuutio suhteutettuna liemimäärään)

vettä tarpeen mukaan

1-1,5dl kookoskermaa

suolaa ja pippuria maustamiseen

kesäkurpitsa

 

Paista sipuli ja valkosipuli öljyssä. Pyörittele kesäkurpitsakuutiot myös öljyssä. Lisää liemi ja vettä oman maun mukaan. Kun kurpitsat ovat kypsiä, soseuta keitto. Muista ottaa ennen soseutusta osa nesteestä pois, ettei keitosta tule liian vetistä. Lisää joukkoon kookoskerma ja mausta vähintään pippurilla ja suolalla.

Tein tästä keitosta kaksi versiota. Oman annokseni tein kookoskermaan. Muut perheenjäsenet saivat annoksensa tehtynä tavalliseen kermaan. Oma annokseni oli kookoksen takia hieman makeampaa, mutta muuten molemmat toimivat oikein loistavasti. Lisäsin joukkoon kasan paistettuja kantarelleja.

Suhteeni kesäkurpitsaan parani siis merkittävästi yhden reseptin avulla.

Mihin sinä käytät kesäkurpitsaa?