Kookos x 3


Paleoemon elämä, Ravintoasiat, Reseptit, Terveys / lauantai, 10 marraskuun, 2018

Kookos on ihanan monipuolinen raaka-aine. Sen kanssa voi tehdä melkein mitä vain. Ongelma Suomen leveysasteilla on, että kookos tuodaan kaukaa, eikä sitä pääse kolistelemaan takapihan kookospalmusta. Kookos ei siis ole suomalaisen luonnollisinta ravintoa – ei lähiruokaa ainakaan. Ihmiselle se on silti superruokaa, asui sitten missä tahansa.

Kookos voidaan oikeastaan luokitella hedelmäksi, pähkinäksi tai siemeneksi, mutta se on myös eräänlainen marja. Joko menit sekaisin? Älä mene. Kookos on supermonipuolinen raaka-aine makeaan ja suolaiseen ruoanlaittoon. Riittääpä siitä myös kosmetiikkaan ja sisustukseen, mutta puhutaan nyt kookoksesta sen herkullisimmassa muodossa, eli ruokana.

Olen tässä postauksessa luetellut kolme omasta mielestäni parasta kookosraaka-ainetta.

1.) Kookosöljy

Ilmiselvä ykkönen tällä listalla on kookosöljy. En tiedä, miten selviäisin ilman sitä. Käytän kookosöljyä sisäisesti ja ulkoisesti. Sitä käytetään keittiössämme ruoanlaittoon. Lisäksi kosteutan sillä ihoani. Kookosöljy tulee vastaan päivittäin. Pidän sen tuoksusta ja siitä, että se on niin monipuolinen käyttötarkoituksiltaan.

Kuten jo kookoskahvipostauksessa kirjoitin, kookosöljyä ei tietenkään nähdä virallisissa papereissa maailman parhaimpana öljynä. Se on niiden mukaan kovaa ja pahaa rasvaa. Toisissa lähteissä vannotaan sen terveyshyötyjen nimeen. Puhutaan, että kookosöljy auttaa elimistöä puolustautumaan haitallisilta mikro-organismeilta, koska se sisältää lauriinihappoa. Kookosöljy myös auttaa painonhallinnassa ja se estää näläntunnetta.

kookosöljy

Oli miten oli, itse käytän luomu kylmäpuristettua kookosöljyä. Käyttämäni merkit vaihtelevat, koska kilo- tai litrahinnat saattavat erota merkittävästi. Luomu- ja kylmäpuristusvaatimuksesta en silti luovu.

2.) Kookosjauho ja -hiutale

Kun kookosliha kuivataan, jää jäljelle massa, josta saadaan joko kookosjauhoja tai -hiutaleita. Molemmat ovat leivonnassa käyttökelpoisia tuotteita, ja paleoleipuri huomaakin useasti käyttävänsä niitä.

kookoshiutale

Kookosjauho on ehkä hankalin jauho, minkä tiedän. Olen leiponut paljon kookosjauhon kanssa ja epäonnistunut useammin kuin haluaisin myöntää Kookosjauho ei todellakaan ole kuin mikä tahansa jauho. Vehnäjauhoa ei korvata kookosjauholla noin vain. 1 dl vehnäjauhoa vastaa noin ¼ dl kookosjauhoa, koska se on uskomattoman sitoutumiskykyinen. Älä siis ikinä (siis, ikinä!) yritä korvata kookosjauhoilla alkuperäistä reseptiä suhteessa yksi yhteen. Se ei onnistu! Sinulla on lopulta pesusienen kaltainen möykky tavaraa. Hyvänä puolena kookosjauhoista voi sanoa, että se sisältää paljon kuitua ja magneesiumia – ja se maistuu hyvälle.

Kookoshiutale on vähän sama kuin kookosjauhe, mutta se on ”ruffimmassa” kunnossa. Siksi pidänkin siitä. Lisään sitä hyvin usein banaanilettuihin, joita meillä valmistetaan kohtuullisen usein. Maailman helpoimmat banaani-kookosmuffinssit vaativat myös hiutaleiden tarjoamaa koostumusta onnistuakseen. Ostan nykyään tätä tuotetta Sallisen jättipussissa, koska tätä menee paljon meidän taloudessa. Lasten jugurtissa on aina kookoshiutaleita

3.) Kookosmaito ja -kerma

Kookosmaidoissa on suuria eroja. Valta osa kookosmaidosta tulee alumiinitölkeissä. Päällimmäiseksi on jäänyt rasvakerros, eli kookoskerma. Yleensä en saa kookosmaidosta toivottua koostumusta. Siksi käytän kookoskermaa.

Kookosmaito valmistetaan nesteestä, joka irtoaa kookosmassasta (, josta tehdään kookoshiutaleita tai jauhoa). Kookosmaitoon sekoitetaan yleensä noin puolet vettä, koska kookosmaito ei ole varsinaisesti nestemäisessä muodossa. Ei siis kannata erehtyä vertailemaan kookosmaitoa ja kookosvettä. Kookosvesi saadaan tuoresta ja nuoresta kookoksesta, kun taas kookosmaito erotellaan kypsästä kookoksesta. Tässä välissä siis on itsestään selvää, mitä vähemmän vettä lisätään kookosmaitoon, sitä kermaisempaa se on.

Kookostuotteita vaativia reseptejä löydät muun muassa tästä listasta:

Kurpitsaleipä

Mustikkapaistos ja vaniljakastike

Banaanileipä

Inkivääri-bataattikeitto

Helpot banaani-kookos-muffinssit

Chiansiemen ja puuroresepti

 

Lähteitä, mm.:

https://www.healthline.com/nutrition/top-10-evidence-based-health-benefits-of-coconut-oil

https://www.healthline.com/nutrition/coconut-milk