Kotiäiti-yrittäjän ruokapäiväkirja


Paleoemon elämä, Ravintoasiat, Työt, Yrittäjyys / perjantai, lokakuu 18th, 2019

Ruokapäiväkirjapostausten sarjaan pääsee nyt kotiäiti-yrittäjän ruokapäiväkirja. Yritin postata tätä postausta jo alkuviikosta, mutta erinäisten, tätä blogia koskevien päivitysten ja palvelimen siirron takia, en saanut postausta ulos. Siinä samalla unohtui kuvata ruoka-annokset, joten päätin ottaa homman uudestaan hoitoon tilanteen rauhoituttua.

Tämä ruokapäiväkirja on tehty päivänä, jolloin olen ollut lapsen kanssa koko päivän kotona. Aamulla heräsin klo 5.20 tekemään yritykseni nimissä töitä, lapset heräsivät noin klo 6.50. Lopetin työt siihen, valmistin kaikille aamiaista, söin itsekin, puin ja pesin lapset. Sitten vein kolmevuotiaan päivähoitoon ja kuusivuotiaan esikouluun. Siinä tuli aamulla otettua jo 6000 askelta.

Nuorimman lapsen kanssa kotiin tultuamme siivosimme ja pesimme pyykkiä. Sitten olikin jo lounasaika ja siitä seurasi lapselle 1,5 tunnin päiväunet, jonka aikana itse tein töitä. Klo 15 jälkeen lähdin yksinäni hakemaan vanhempia lapsia hoitopaikoistaan, kun mieheni piti kotona hetken seuraa kuopukselle. Illan olin lasten kanssa yksin kotona, joten melko intensiivisen päivän sain tästä ruokapäiväkirjan päivästä aikaan.

Aamukahvi klo 5.30

Heräsin siis 5.20 tekemään yritykseni töitä. Laitan aina edellisenä iltana kahvinkeittimen valmiiksi, ettei minun tarvitse aikaisin aamulla kolistella kahvinkeittopuuhissa. Napsautin siis vain keittimen päälle ennen kuin lähdin aamupesulle. Puhdistin ihon, pesin hampaat ja naaman. Harjasin hiukset ja laitoin ne sutturranutturalle. Tempaisin pyykkikorin päältä eilisillan löhövaatteet päälle, jonka jälkeen hain 0,5l vesilasin ja kahvikupin mantelimaidolla, ennen kuin aloin naputtelemaan sähköpostikurssin aineistoa. Kahvikupista ei ole kuva-aineistoa, koska tähän aikaan vuodesta aamuisin on niin pimeä, että hyvä jos eteen näkee. En tykkää sytyttää lamppuja aamusta, vaan yleensä käytän valaisevaa diffuuseria tai kynttilöitä.

Aamupala klo 7.20

Lapset heräsivät klo 6.50, ja istuin heidän kanssa hetken sohvalla. Sen jälkeen lähdin valmistamaan aamiaista. Omalla kohdallani aamiainen oli kaksi paistettua kananmunaa, nyrkillinen pensasmustikoita, pieni pala banaania ja kahvikuppi mantelimaidolla. Otin myös D-vitamiinikapselin (100 mikrogrammaa oliiviöljypohjalla).

aamupala

Lounas klo 11.20

Aamun reippailusta jäi leikkipuisto-osio pois (onneksi – en pidä puistoilusta), koska ulkona satoi hieman vettä. Kävimme kuitenkin kaupassa ostamassa lounastarvikkeet. Olen viime aikoina pyrkinyt pitämään lounaan kasvipainotteisena. En sanoisi, että siinä on mitään erityistä syytä. Olen vain hieman kyllästynyt koko ajan lihan valmistamiseen. Yleensä kasvispohjaiset lounasmätöt valmistaa pilkkomalla ja ehkä hieman lämmittämällä.

Ruokapäiväkirjapäivälle valikoin punajuurifalafelsalaatin. Salaatissa oli ruukkusalaattia, tomaatti, kurkkua, avokadoa, pikkelöityä sipulia ja punajuurifalafeleja sekä sriracha-kastiketta. Murensin päälle hieman hummuschipsejä.

lounas

Välipala klo 13.40

Aamun kauppareissulla puntaroin pitkään suklaapatukkahyllyllä otanko yhden – vai kaksi sellaisen mukaan. Oli vain jotenkin sellainen olo. Kurvasin kuitenkin proteiinivalmistehyllylle ja nappasin mukaan Barebellsin Brownie Core-nimisen proteiinipatukan. Ajattelin sen olevan hieman parempi vaihtoehto kuin suklaapatukka. Lisäksi söin puolikkaan päärynän (toinen puolikas meni lapselle) ja join kivennäisvettä.

välipala

Päivällinen klo 18.00

Tein perinteisen kaalilaatikon, jonka ohjeen löydät täältä. Tein niin ison annoksen, että siitä varmasti riitti kahdeksi päiväksi. Teen nykyään lähes aina ruokaa niin, ettei illallista tarvitse valmistaa joka päivä. Tälläkin kertaa tarkoitus oli tämä. Vaikka tykkään ruoanlaitosta, en tykkää siitä niin paljon, että jaksaisin joka ilta ahertaa keittiössä perusruoanlaiton parissa.

Tarkoitus oli ehkä hyvä, mutta iso vuoka kaalilaatikkoa katosi perheeni masuihin, eikä seuraavalle päivälle jäänyt mitään. Kuopukseni, joka täytti juuri kaksi vuotta, söi kolme annosta kaalilaatikkoa.

Itse laitoin annokseeni hieman sriracha-kastiketta, koska halusin vähän lisäpotkua.

kaalilaatikko

Iltapala klo 20.00

Tein lyhyen, noin 20minuutin, intensiivisen HIIT-treenin, joka ajoi minut ihan loppuun. Kun sain lapset sänkyyn, päätin vielä syödä jotain. Valitsin jääkaapista yhden päärynän ja pienen annoksen kreikkalaista jugurttia, jossa oli hieman raakasuklaajauhetta, paleomysliä ja pensasmustikoita. Loppu. Slut.

iltapala