Maailman helpoimmat banaaniletut


Paleo, Ravintoasiat, Reseptit / sunnuntai, 10 helmikuun, 2019

Nämä ”maailman helpoimmat banaaniletut” ovat läheistä sukua ”maailman helpoimmille banaani-kookos-muffinsseille”. Ainesosat ovat lähes identtisen ja niitä on vähän. Valmistus on yksinkertaista, eli suomeksi sanottuna helppoa. Toteutus on erilainen. Molemmat maistuvat sekä lapsille että aikuisille, eivätkä ne sisällä ylimääristä sokeria. Banaani leikkii näissä resepteissä pääroolia kirjaimellisesti.

banaaniletut

Minulla on vuosien kokemus banaanilettujen pyörittämisestä ja olen oppinut (omasta mielestä) täydellisten koostumuksen. Maailma on pullollaan helppoja banaanilettujen reseptejä, joten heitänpä minäkin joukkoon ”maailman yksinkertaisimpien banaanilettujen” ohjeen.

Meidän perheessä sairastettiin kuluvan viikon aikana maailman v-mäisin kausitauti, eli noro. Itse olin ainoa perheessämme, joka ei sairastanut tautia – ainakaan oiremuodossa. Minä siis vastasin päivien ajan pyykinpesukoneen laulatuksesta ja keittiösirkuksen pyörittämisestä. Kun viimein kiinteä ruoka alkoi uppoamaan lapsiin ja aallon pohjalla käyneeseen mieheen, päätin tehdä vatsaystävällisiä banaanilettuja. Makeahko ja pehmeä banaani upposi toipuviin potilaisiin.

Raaka, kypsä vai ylikypsä banaani?

Sanoin, että olen tehnyt näitä lettuja vuosia. Olen siinä ajassa oppinut, että banaanin kypsyysasteella on väliä. Tein pientä taustatutkimusta banaanin kypsyyskehityksestä, koska koostumuksessa tapahtuu selkeästi isoja muutoksia riippuen siitä, missä vaiheessa banaani on elinkaaressaan.

Tiesitkö sen, että banaanit ovat määritelmällisesti marjoja, ei hedelmiä? Oli miten oli, ne kerätään yleensä raakoina, eli vihreinä, jotta ne ehtivät kauppojen hyllyille hyvännäköisinä, eli kirkkaan keltaisina. Yleensä banaanit kuljetetaan kylmäsäilytyksessä, jolloin ne eivät pääse juuri kypsymään keräämisen ja kauppaan saapumisen välillä. Kaupat säilyttävät banaanit huoneenlämmössä, jossa banaanit pääsevät kypsymään. Kypsymisprosessi jatkuukin siis lämpimässä, kun taas kylmässä se pysähtyy. Ajattele siis niin, että jos ostat raa´an puoleisia banaaneja ja haluat niiden kypsyvän, jätät ne keittiön pöydälle kypsymään. Jääkaapissa kypsyminen on hidasta.

banaaniletut

Itse sanoisin, ettei lettuja kannata tehdä ylikypsän puoleisista banaaneista. Ylikypsät banaanit sopivat esimerkiksi banaanileivän tekemiseen. Ylikypsät banaanit tekevät taikinan koostumuksesta löysää ja banaanit ovat muutenkin makeampia. Vaikka kypsä banaani on paras korkean antioksidanttihyötyjensä takia, muuttuu siinä oleva tärkkelys sokeriksi kypsymisprosessin aikana. Itse tekisin letut keskivaiheessa olevasta banaanista, eli sellaisesta joka on täydellisen keltainen, eikä ole vielä alkanut kypsymään ylikypsän puolelle. Silloin banaanien tärkkelys auttaa kiinteämpien lettujen valmistamisessa.

Banaaniletut à la Paleoemo (10 pientä lettua)

4 kpl keskikokoista banaania

2 kpl kananmunia

3 rkl kookoshiutaleita

(lisäksi hieman kaakaonibsejä tai jäisiä marjoja)

kookosöljyä paistamiseen

Muussaa banaanit. Lisää joukkoon kananmunat ja kookoshiutaleet. Sekoita. Jos haluat joukkoon lisämakua, lisää esimerkiksi kaakaonibsejä tai marjoja. Lisää marjat jäisinä ja sekoita kevyesti joukkoon, ettei lettumassa muuta väriä marjojen takia – jollet siis sitä halua. Paista kookosöljyssä. Tarjoile marjojen tai vaikka kermavaahdon kanssa.

banaanilettukestit