Päivitys: Siirtyminen luonnonkosmetiikkaan


Luonnonkosmetiikka, Paleoemon elämä, Terveys / lauantai, lokakuu 26th, 2019

Kirjoitin noin puolitoista vuotta sitten siitä, miten olin siirtymässä luonnonkosmetiikkaan. Olen viime aikoina päivittänyt kosmetiikkavarastojani ja tehnyt isoja hankintoja. Olen myös testaillut uusia tuotteita, hyvin ja huonoin kokemuksin.

luonnonkosmetiikka

Tämä postaus voi näyttää Madaran mainospostaukselle, mutta tällä ei ole mitään tekemistä mainostamisen kanssa. Käytän kyseisiä tuotteita, koska pidän niistä ja koska he järjestävät puolen vuoden välein -40% -myyntikampanjan, josta kärkyn kaikki tarvitsemani tuotteet. Tämä on siis syy siihen, että Madaran tuotteet ovat yliedustettuina kosmetiikkapuolella.

Päivittäiset kosmetiikkatuotteet

Käytän edelleen samoja hiustenhoitotuotteita, eli Madaran Nourish and Repair-shampoota ja -hoitoainetta. Olen pitänyt niistä, enkä ole nähnyt syytä vaihtaa niitä muihin tuotteisiin. Pesen hiukset edelleen vain kerran viikossa, joten hiustenhoitoaineet kestävät minulla muutenkin pitkään.

Kasvot puhdistan vuorotellen joko Madaran Cleansing Milkillä tai Balancing Tonerilla. Pidän enemmän jälkimmäisestä, mutta olen santsannut ensimmäistä, joten käytän sitä nyt enemmissä määrin. En ole vielä siirtynyt kestovanulappuihin, joka on seuraava siirto kosmetiikkapuolella.

luonnonkosmetiikka

Kosteutuspuolella olen siirtynyt hieman kohdennettuun tuotevalikoimaan, eli päivä- ja yövoiteeseen. Sen lisäksi käytän ajoittain energisoivaa kasvoöljyä. Silmienympärysalueella käytän Smart Antioxidant-voidetta, joka vähentää turvotusta. Kaikki tuotteet ovat Madaralta. Päivä- ja yövoiteiden miinuksena pidän, että ne tuoksuvat hyvin voimakkaasti, mutta olen tottunut tuoksuun jo, enkä reagoi siihen enää niin voimakkaasti. Kasvoöljy on niin hunajaisen hintaista, että käytän sitä harvoin.

luonnonkosmetiikka
luonnonkosmetiikka

Huulien kosteutuksessa käytän nykyään Madaran Plum Plumia (luumua) tai Hemp Hempiä (hamppua). Ne levittyvät hyvin ja pitävät huulet pitkään kosteutettuina, toisin kuin aiemmin käyttämä Urtekramin huulivoide, joka oli niin karkeaa, että sen levittäminen sattui. Lisäksi Madaran tuotteet tuoksuvat miedosti, ja tuoksu on muutenkin hyvä.

luonnonkosmetiikka

Meikkaustuotteet

Olen aikaisemmin kirjoittanut meikkipussini sisällöstä, joten mikäli tarkempi tutkailu kiinnostaa, löydät kaiken, mitä pussini kätköistä löytyy täältä.

Meikkipuolella on tapahtunut rajuja muutoksia vertaillessa tilannetta puolentoista vuoden takaiseen. Olen ottanut käyttöön CC-voiteen, joka on ollut todellinen ”game changer”. Kyseessä on Madaran City-CC, joka on lähes täydellinen tuote. Sen kanssa olen käyttänyt myös Laveran peitevoidetta. Puuterina olen puolestani käyttänyt Bohon kivipuuteria.

luonnonkosmetiikka

Sekä poskipuna että varjostuspuuteri ovat molemmat Laveralta. Olen pitänyt niistä, minkä lisäksi ne hyvin pitkäkestoisia, joka on aina hyvä merkki hyvin toimivasta tuotteesta.

luonnonkosmetiikka

Olen kokeillut nyt paria eri maskaraa, mutta en ole vielä voinut vaihtaa pois Cliniquen versiosta. Estelle & Thildin versio oli melko hyvää, mutta se ei kestänyt ripsissä kauaa, vaan se alkoi tipahdella poskipäille aivan liian aikaisessa vaiheessa päivää. Kokeilin myös Bohon uutta maskaraa. Kokeilin sitä sellaisina päivänä, jolloin treenasin. Maskara oli nolosti levittynyt silmieni ympärille hikoillessani, joten heitin kyseisen purnukan samoin tein takavasemmalle. Mielestäni maskaran täytyy kestää pieniä haasteita. Tämän takia en ole siis vaihtanut luonnonkosmetiikkaan ripsaririntamalla. Aion jatkaa testailua.

Ei-luonnonkosmetiikkatuotteista meikkupussissani on maskaran lisäksi myös kulmakynä, jonka vaihtaminen luonnonkosmetiikkaan on kiinni tasan siitä, että vanhaa kynää on vielä jäljellä. Käytän sen ensin pois, jonka jälkeen korvaan sen luonnonkosmetiikalla.

Olen oikeastaan aika tyytyväinen nykytilanteeseen, koska selkeästi enemmistö kaikista käyttämistäni kosmetiikkatuotteista ovat luonnonkosmetiikkaa. Parannettavaa on edelleen, mutta puolessatoista vuodessa tehty loikkaus on suuri. Käytän todennäköisesti hieman enemmän – tai monipuolisemmin – kosmetiikkaa, mikä voi näkyä myös luonnonkosmetiikkatuotteiden määrän kasvuna. Oli miten oli, suunta on hyvä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *