Teetä ja sympatiaa – sekä inkivääri-bataattikeittoa


Paleoemon elämä, Reseptit / perjantai, 9 helmikuun, 2018

Teetä ja sympatiaa – vai oikeastaan nielutulehdusta ja bataattikeittoa? Haluaisin laittaa tähän pari kaunista kuvaa teekupeista sekä hienosti asetelluista sitruuna- ja inkiväärinsiivuista. Niitä ei ole nyt tarjolla. Kuvia löytyy kyllä kuumemittarista ja kookosjäätelöstä. Kyllä, tällä kertaa tämä äiti on kipeänä. Kuume ja nielutulehdus ovat olleet seuranani viimeiset päivät. Tietenkin näin piti käydä. Latasin tiistaina maksullisen treeniohjelman FitnessBlenderistä. Uhkuin jumppaintoa ja tein päivän treenin. Sitten universumi puuttui tähän suunnitelmaan. Heräsin keskiviikkona kurkkukipuun. En olekaan aikoihin ollut kipeänä, joten kai tämä oli odotettavissa.

Paleoemo sairastaa

En ole syönyt mitään järkevää viime päivinä. Aamuisin olen pakottanut itseni syömään banaanipannukakkuja, mutta muuten ollaan menty perinteisellä nielutulehduslääkkeellä, eli jäätelöllä. Kylmä jäätelö on auttanut, mutta sokerin määrä on ällöttänyt. Valitsin helpotukseksi 3 Kaverin kookosjäätelöt, koska niissä on varsin yksiselitteiset tuoteselosteet. Jäätelöihin ei lisätä keinotekoisia väri-, makeutus- tai lisäaineita, mikä on bonusta. Tällä kertaa makuinani olivat lakritsi-kookos ja piparminttu-suklaa, jotka ovat vegaanisia versioita. Niistä puuttuvat kananmuna ja eläinperäiset maitotuotteet. Sokeria löytyy senkin edestä, mutta muuten jäätelöt eivät sisällä ihmeellisyyksiä. Pakko myöntää; hyviä olivat! Kookos maistuu läpi, joten en välttämättä suosittelisi sitä henkilölle, joka ei pidä siitä.  Melko kallistakin jäätelö on (0,5 litran purnukka maksaa viiden-kuuden euron välillä kaupasta riippuen), mutta kyseessä on pieni suomalainen firma, jossa jäätelöt väännetään purkkeihin itse Helsingin Kontulassa sijaitsevassa jäätelötehtaassa.

3 kaverin jäätelö

Yritin torjua jäätelölääkitystä syömällä ”oikeaa ruokaa”, joten valmistin ison satsin inkivääri-bataattikeittoa. Tarkoitus oli saada syötyä jotain helposti kurkusta alas menevää. Kuitenkin se kaktus, joka on asettunut poikittain nieluuni, ei suosinut kuumaa keittoa. Se on harmi sinänsä, koska tämä keitto olisi hyvää sairastelevalle, sillä se sisältää paljon inkivääriä ja valkosipulia. Teen keiton yleensä vähän fiiliksen mukaan ja tarkkoja mittasuhteita ei ole antaa, mutta tässä kuitenkin kiinnostuneille suuntaa antava resepti:

Inkivääri-bataattikeitto (n. 4 pientä keittoannosta)

oliivi-/kookosöljyä paistamiseen

1 iso bataatti -> kuutioiksi

1 iso sipuli -> paloiksi

2 valkosipulinkynttä -> paloiksi

Iso pala inkivääriä paloiksi

1 kuutio kanalientä

2dl kookosmaitoa

5dl vettä

1rkl kalakastiketta

½ limen mehua

Paista kattilassa (huom!) aluksi sipulit ja inkivääri öljyssä. Lisää sitten kuutioidut bataatit ja pyöritä öljyssä. Lisää joukkoon limemehu, kalakastike, vesi, kookosmaito ja kanaliemi. Annan kiehua kunnes bataatit ovat pehmeitä. Soseuta kaikki samettiseksi keitoksi. Lisää valmiiseen annokseen tuoretta korianteria ja linssejä. Nauti!