Vieraantunut kiireettömyydestä


Jaksaminen, Opiskelu, Paleoemon elämä, Työt / sunnuntai, marraskuu 25th, 2018

Olen taas ollut melko intensiivisessä vaiheessa. Olen tehnyt puolipäivätyötä, kirjoittanut opinnäytetyötä palautuskuntoon, tehnyt yhden opinjakson viimeisiä palautettavia töitä – niin ja onhan sitä ollut se perhearkikin siinä sivussa elettävänä. Olen hoitanut yhtä lasta kotona puolipäiväisesti. Lisäksi olen yrittänyt jaksaa pitää kiinni omasta harrastuksesta, eli crossfitista. Kaikki on ollut taas ihan superkivaa ja kehittävää, mutta samanaikaisesti myös kuluttavaa aikataulutetriksen pelaamista.

Pitkä prosessi pisteeseen, jossa voi olla juuri sopivan kiireinen

Elän siis hieman kiireisen oloista vaihetta – taas. Poikkeuksena on tällä kertaa ollut, että tilanne on pysynyt kontrollissa. Nyt minulla on joulukuussa avautumassa mahdollisuus kiireettömään elämään, jossa lapset ja oma jaksaminen olisi mahdollista asettaa ensisijalle. Kun mietin, miltä kiireetön elämä tuntuu, en oikein saa kiinni enää siitä tunteesta. Olenko siis vieraannuttanut itseni kiireettömästä elämästä?

Olen viimeiset puoli vuotta, jos en pidempääkin, prosessoinut merkittävästi omaa kiireyden tunnetta tai lähinnä sitä, miten päädyn jatkuvasti stressaavaan ajanjaksoon, jossa tuntuu, etten riitä mihinkään. Aikaa on liian vähän ja olen haalinut liikaa tehtäviä. En ole uhri, vaan olen valunut tilanteisiin omin toimin. Olen malliesimerkki multitaskaajasta ja himoduunarista. Kirjoitin tästä aiheesta jo täällä ja täällä.

En voi sanoa, että tämäkään tilanne olisi optimi, mutta kykyni johtaa itseäni on parempi kuin aiemmin. Olen myös sisäistänyt, ettei minun tarvitse venyä joka paikkaan ja olla superihminen. Vähempikin riittäisi. Paljon vähempi. Prosessi omien rajojen tuntemiseen on todella pitkä. Suorastaan uuvuttavan pitkä, sanoisin.

Suunnittelun mestari olen ja se taito on päässyt avainasemassa tässä tilanteessa, jossa on sata palloa samaan aikaan ilmassa. To do-listojen ystävä on saanut kirjoittaa ja vetää viivoja yli lukuisia kertoja yhden kuukauden aikana. Se on ollut palkitsevaa. Oikeastaan tällä kertaa minusta on tuntunut siltä, että juurikin suunnitelmallisuus ja listat ovat pelastaneet pahimmalta sekasorrolta.

Tämän edellä mainitun akuutin kiiretilan takia blogissa on myös ollut hiljaisempi postaustahti nyt marraskuussa, mutta toivoisin todella pystyväni keskittymään tähän blogiin – samoin kuin muille todella kivoille asioille – paremmin, kun elämän kiireellisyys hieman väistyy. Toivoisin ehtiväni kokkaamaan ja leipomaan. Haluisin kirjoittaa ja miettiä rauhassa, mikä minusta tulee isona. Minulla olisi nyt kevät aikaa tehdä itselle mielenkiintoisia asioita. Ehkä sinne kiireettömyyteen pitää sukeltaa ja katsoa miltä se tuntuu. Ehtisinköhän jopa vähän tylsistyä, vai toivonko liikoja?

Postauksen kuvat on muuten ottanut 5-vuotias esikoiseni, jonka kanssa olin kaksin liikenteessä ja pysähdyimme hetkeksi vain olemaan ja näköjään myös kuvaamaan.